tiistai 28. lokakuuta 2014

Reenilöitä.

Heip,
tänään ihan arkinen katsaus viime päivien treenisetteihin.
Treenit rullaa painollaan,4-5 päivänä viikossa, yleensä jaolla rinta-olat, selkä, kädet, jalat, olat-selkä. Tai sit voi olla ihan mitä tahansa muutakin :D

Itselleni sopii, ettei treenit mene minkään lapun mukaan,  vaan jokainen setti on erilainen, jokainen viikko on erilainen ja treenit vaihtelevia, vaikka perusliikkeet treeneissä pyörivätkin.
Viime viikot on ollu meneillään niin paljon isoja asioita, eikä vatsakaan ihan optimaalisesti pelitä vieläkään, joten "vähän"väsynyttä on ollu, mutta kyllä se aina vaikka raivolla menee, kun vaan pääsee liikkeelle. Olen joutunut myös opettelemaan treenaamaan ilman latureita, ja jopa ilman palkkaria, mikä tuntuukin olevan iso muutos (pääkopalle...)

Tästä tulee ehkä tylsin treenipostaus ikinä, sillä kameraa en salilla kuljeta mukana, ja kännykänkin taskusta kaivaminen tuntuu vievän liikaa aikaa, sillä koetan vetää tunnin treenin mahdollisimman kovalla sykkeellä ja tauot tuntuvat menevän henkeä haukkoessa.(ja oksennusta nieleskellessä...)

yleensä sentään pukkariposelle on aikaa ;)

Asentojakin oon nyt vähän koettanu hinkata treenien loppuun, sillä kun kisapäätös on lyöty lukkoon, pitää tähänkin alkaa panostaa. Että vaan voikin olla vaikeeta, mun ranka ei todellakaan käänny sivuttain, ja yritä siinä vetää vielä vatta sisään ja jännittää lihakset, kun happikaan ei kulje kunnolla ;)
Tästä ehkä lisää, kunhan opin itteni oikeeseen asentoon vänkäämään, ja saan jonkun kamerankin taakse...

Mutta niitä treenejä!
Kirjasin pari hyvää settiä ylös, jos joku vaikka kaipaa ideoita ja vaihtelua omaan treeniinsä!

Viime viikon JALAT: Sain tosiaan valmentavalta taholta ohjeen jättää pakarapuoli nyt kokonaan treenaamatta(pöh, se kun ollu ehkä helpoin mutta tehokkain treenata)ja keskittyä vaan taka-ja etureisiin, varsinkin polven yläpuolelle pitäis saada lisää massaa keventämään yläosaa jaloista.

Lämmittelyksi pyöräily 5min ja 3 sarjaa syvää takakyykkyä, koroke kantojen alla.(pelkällä tangolla)
Pyramidisarja prässiä kapeella, painoja siis ensin nostaen x 4,10 toistoa, ja sama alaspäin.
Polvenkoukistus istuen, 4x 10, joka sarjan välissä venytys
Polvenojennus istuen, 4x 10, joka sarjan välissä venytys
Polvenkoukistus seisten taljassa, 3 x 20,15 ja 10 toistoa, painoja lisäten
1-jalan prässi istuen, 3x 10 vuorojaloin
pohkeet prässissä istuen 3 x 10

Oliko se oikeesti siinä?? Tuntu että olisin tehny paljo enemmän, ainaki puhti oli ihan pois jälkeenpäin ja jalat muussia seuraavat kolme päivää.

vanha, mutta ei ole uudempaakaan :D
Uusi treeniviikko alkoi sunnuntaina rinta-olkatreenillä. Rintaa en paljoa ole tänä vuonna edes treenannu, silloin tällöin muutaman sarjan, en välttämättä edes joka viikko.
Lämmöt kuulalla ja kepillä n.10min
Pyramidisarja penkkiä, 4x 10 painoa nostaen ja sama alaspäin
Vinopenkki käsipainoilla, 3 x 15
Ristitalja ylhäältä 3 x 10
Pystypunnerrus smithissä,istuen, 3 x 10
Pystypunnerrus käsipainoilla seisten, 10 toiston pyramidisarja, tais tulla 5 sarjaa ja sama alaspäin.
Vipunostot levypainoilla 3 suuntaan; sivulle, eteen, taakse. Kaikkia putkeen 20 toistoo, x 3.
Viparit 1- kädellä(smithistä roikkuen) 3 x 10 vuorokäsin, pari pudotussarjaa loppuun.
Supersarjana vuorotellen pystysoutu käsipainoilla ja takaolat istuen, 3 x 10 molempia

Ja laitetaas vielä eilisen selkäsauna ylös:
Lämmöt soutaen ja kepillä, 5min
T-soutu tangolla, 10 toiston pyramidisarja, x5 ja alaspäin
Ylätalja leveällä, 3 x 10, painoa koko ajan nostaen
Alatalja 1-kädellä, 3 x 15 molemmin puolin
Ylätalja kapealla rusetilla, 4 x 10
superina taljassa pulldown ylhäältä ja kulmasoutu alhaalta, 5 x 10 molempia (eli 100 toistoa)
kulmasoutu käsipainolla 5 x 20 toistoa vuoropuolin ( eli 200 toistoa yhteensä)

Ja voin kertoa, että pikkasen puhallutti :D
Selkä tänään mukavan murjotun oloinen, mutta niska sentään aukeni eilisillan venyttelyssä ;)

syy miksi selkäkuvia ei näy :D

Kyllä se vaan niin on, että hyvä treeni, parempi mieli <3









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti