Meillä on tänään painonhallintaryhmän tapaamisessa aiheena Syömisen hallinta ja tunnesyöminen, sekä puhetta opituista tavoista, joten koetanpa asiaa jo pohtia valmiiksi.
Hallitsenko omaa syömistäni?
Kysypä sama itseltäsi.
Nykyään voin rehellisesti sanoa että joo, hallitsen, minä ruokaa eikä ruoka minua. Valitsen itse mitä suustani kullakin aterialla laitan, niin että ruoka on ravintoaineiltaan tarkoitustaan palvelevaa, mutta kuitenkin maistuvaa ja mieleistä, sekä toki vatsalleni sopivaa. Sitä on riittävästi vastaamaan energiankulutusta, ja tyydyttämään nälän(niin henkisen kuin fyysisen) muttei kuitenkaan liikaa.
Kaikkia ravintoaineita tulee sopivassa suhteessa, jokaisella aterialla viidesti-kuudesti päivässä, tasaisin väliajoin.
Herkkuja syön juhlissa tai kyläreissuilla(jos tarjottavissa on huomioitu herkkä vatsani...) ja joskus viikonloppuisin kotonakin ihan muuten vaan, JOS niin mieleni tekee, ja jos ei tee, jätän syömättä,oli tilanne mikä tahansa, ja joka paikassa tämä on ymmärretty mukisematta.
Vatsa onneksi alkaa rauhoittumaan pikkuhiljaa, ja olen jopa saanut lisättyä (pelkän riisin lisäksi...)ruokavaliooni kaurapuuroa, sekä 100% kaura-tai ruisLEIPÄÄ!
Eväät kulkee mukana, tai jääkaapin ammottaessa tyhjyyttä, saan sopivat eväät haettua vaikka kaupasta työn lomassa, ja kotona koko poppoo syö samaa, helppoa ja yksinkertaista ruokaa.
JA parasta kaikessa, kaikki tämä tapahtuu automaattisesti, miettimättä ja murehtimatta, päivästä toiseen rullaten, ja tällä hetkellä voin rehellisesti sanoa, etti edes tee mieli syödä mitenkään muuten.
Olen aiemmin tunnistanut hyvinkin itsessäni tunnesyöjän. Kun oli surullinen, otti päähän ja *itutti, teki mieli vain kaivautua sänkyyn suklaalevyn kanssa. Kun oli hauskaa, ja jotain ekstra kivaa tapahtui, oli sitä kiva juhlistaa herkuilla.( Luojan kiitos läheskään aina en kuitenkaan antanut periksi mielihaluille, ja onneksi olen aina liikkunut paljon..!)
Nykyisin tiedän, ja tunnistan, miten ruokavaliosta poikkeaminen ei ainakaan helpota oloa, vaan ennemminkin saa vain aikaan lisäsyyllisyyttä ja surkeutta, ja sokerihan vieläpä tunnetusti laskee mielialaa, kun verensokeri pääsee alun huipennuksen jälkeen romahtamaan kerralla alas, joten halutessaan helpotuksen jatkuvan, tulisi syömisen kierrettäkin jatkaa koko ajan. Ja kaikkihn arvaamme mitä siitä seuraa. Onneksi oon aina ollut kova puhumaan, analysoimaan ja jankkaamaan, vaikka sekin joitain tuntuu ärsyttävän. Mutta ainakin opin jo kymmenen vuotta sitten puhumaan ongelmistani, ja sillä olen ainakin tähän asti selvinnyt, hengissä ja edes suurinpiirtein järjissäni(en sitten tiedä montako läheistäni olen hulluksi tehnyt jaarittelullani...)ja ennen kaikkea, normaalipainoisena.
Suru, viha tai muukaan tunnetila ei myöskään tee minua ruokahaluttomaksi, vaan samaa rutiinia pystyy noudattamaan, oli tilanne mikä vaan.
Joten kysypä itseltäsi, mihin tunteeseen sinä syöt? Nälkään vai johonkin muuhun?
Miten tilanteessa, jossa ruoka on toiminut helpotus- tai ratkaisukeinona, voisi toimia toisin, jos syöminen on ongelma ja vaikuttaa painoosi?
Entäpä jos lähtisi vaikka haukkaamaan happea? Tai uppoutuisi hyvään kirjaan tai leffaan? Tai soittaisi ystävälle, äitille, anopille,kelle vaan? Tai kuten minä, mene sinne salille. Edes sen hetken, kun keskityt liikuttamaan vain sitä rautaa, saat olla ajattelematta mitään muuta, ja treenin jälkeen ei taatusti tee mieli sitä suklaatakaan tunkea sinne suuhun.
Mitä muuta keksitte?
Entäs ne opitut tavat?
Tunnesyöminen on varmasti ihan samoin opittu tapa, kuin mikä tahansa muukin tapa toimia. Ehkä sen on oppinut jo lapsuudessa, ehkä opetellut itse aikuisena, ja pitkälti myös hormonit ja ihmisen luontainen mieltymys sitä ruokkii.
Mutta kuten itsekin jo totesin, siitä on mahdollista oppia poiskin, kun keho saa tarpeeksi terveellistä ja ravitsevaa ruokaa, kaikkea sopivassa suhteessa. Varmasti alkuun joutuu olemaan tiukempi, ottamaan itseään niskasta kiinni, ja läpsimään sormille käden kurotellessa karkkipussia, mutta mielen ja kehon saa kyllä parissa viikossa totutettua uuteenkin tapaan. Tai entä jos vaikka vaihtaisit herkut porkkanaan?Yhtä houkuttavaa?
Pulla kahvin kanssa, olut saunan päälle, mitä näitä nyt, kaikki yleisiä, opittuja tapoja. Alkuun voi helpottaa tosiaan kun korvaakin epäterveellisen vaihtoehdon jollain paremmalla vaihtoehdolla, mutta loppupeleissä paras ehkä on, jos huonosta tavasta oppisi kokonaan pois. Joillain toimii kerrasta poikki-keino, toiset taas tarvitsevat aikaa muutokseen ja pieniä askelia kerrallaan.
Opittuja tapoja on myös työpaikan kahvitarjoilut, ne kokouspullat ja työlounaat, ja jos ne eivät ole sellaista, mitä itse valitsisit lautasellesi, miksi sellaista söisit?
No entäs ne juhlat? Kyläreissut, mummon pitopöydät?
Kenenkään elämä, tai edes dieetti ei todellakaan kaadu, jos joskus erikoistilanteessa herkkuja haluaa syödä. Ihan hyvin juhlissa voi siis herkutella, jos sen kokee tarpeelliseksi, eikä niitä tilanteita ole jatkuvasti, niin että ne vaikuttaisivat painoon.
Mutta voisiko niissäkin tilanteissa miettiä, tekeekö mielesi oikeasti maistaa ja syödä, vai otatko vain kohteliaisuudesta?
Ja entäs jos vaikka maistaisikin, voisiko miettiä mitä tarjottavista tekee eniten mieli, mistä eniten pitäisi, ja ottaa sitä? Kaikkea ei todellakaan ole pakko maistaa, eikä varsinkaan syödä, vaikka meidät siihen hyvin pitkälti ollaankin kasvatettu!
Entä jos valitsisikin jotain omaankin ruokavalioon sopivaa, ja terveellistä syötävää?
Näissä tilanteissa peräänkuulutan aina sitä omaa, tervettä itsekkyyttä. Sinulla on ihan oikeasti itselläsi oikeus päättää mitä suuhusi laitat, ja oikeus olla ottamatta mitään, jollet niin halua!
Erityisruokavalioni ja rajoitteeni on hyvin opettaneet luovimaan juhlatilanteissa ym.,kun ei voi syödä, ei vaan voi. Mitä sitten, jos kuljettaakin omat eväät mukana? No ei kuule yhtään mitään.
Ja itsekäskin osaan olla, jos ei maistu, niin ei maistu, ne mummotkin sen vaan saa hyväksyä.
Tässä tullaan omaan ajattelutapaani ollessani dieetillä. Silloin kun ollaan dieetillä, silloin ei vain syödä muuta kun mitä lapussa lukee.ja thats it, ei selityksiä. Toki oma dieettini on ollut, ja tulee taas olemaan pikkasen tarkempaa, mitä isomman painomäärän tai "pelkästään" oman ilon,ulkonäön(ja terveyden!)vuoksi painoa pudottaessa, silloin kun kyseessä on pitempiaikainen projekti ja elämäntapamuutos, mahtuu mukaan toki niitä erikoistilanteitakin ja "repsahduksia"ilman että homma siihen kaatuu, mutta taas peräänkuulutan omaa tahtoa. Tahdotko onnistua, vai tahdotko antaa periksi niille herkuille(ja sille mummolle tai työkavereille?)
Opittu tapa on myös se suklaapatukka kaupan kassalta, tai lapsen pussista napsitut karkit, tai kilotolkulla sokeria teen tai kahvin kyytipoikana.
Näihin olen oikeastaan aika huono mitään auttamaan, koska tälläisiä tapoja ei rehellisesti itselläni ole. Muita huonoja tapoja löytyy kyllä roppakaupalla, mutta ei ruokaan liittyen. Joten voin ainoastaan neuvoa, että opettele siitä pois! Jos se vaivaa itseäsi, jos se vaikuttaa terveyteesi tai painoosi, miksi toteuttaisit sitä jatkuvasti? Koeta itse, onko helpompi ja sopivampi tapa laittaa tapa kerrasta poikki, vai vaihdatko pikkuhiljaa terveellisempään, tai esim. vähennätkö sen toteuttamista?
Tässä kohtaa heitänkin palloa teille, mitä TE teette päästäksenne himotuksistanne, niistä pahoista tavoista? Vai onko niitä?
Sana on vapaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti