Mitä kuuluu (vatsa)?

Taas kuulumispostausta vaihteeksi :)

Posti toi (vihdoin 2 kk jälkeen) tällä viikolla tähystysajan vatsan takia, mutta hetken asiaa pähkäiltyäni, ja todettuani ettei kyseinen aika edes töiden takia aikatauluuni sovi, päätin jänistää perua koko homman.

Joten aloin sitten kelailemaan tuota pakkia, ja vertaamaan sitä siihen, missä kunnossa koko syksy tuli oltua. Tällä hetkellä voin onnekseni todeta tilanteen rauhoittuneen, eikä vatsa oikeastaan ole aikoihin ollut näin yhteistyökykyinen.

N.kk  sitten tilannehan oli se, että pystyin syömään vain täysin gluteenitonta JA maidotonta ruokaa, ja siitä huolimatta kärsin ajoittain kipukohtauksista, joiden takia mikään ruoka ei pysynyt sisälläkään, vaan ei-toivottuja detoxeja tuli lähes viikoittain, ja syödä piti todella varovasti, kuitenkin kaloreiden ollessa koko ajan korkealla, 3000-3500 kcal, ja lisäravinteilla turvasin sitten vielä energian ja vitamiinien saannin.

No, valmennuksen ehdotuksesta tuli määräys kehotus jättää KAIKKI lisäravinteet käytöstä pois, ja pudottaa rohkeasti kalorit alas, jotta ruuansulatuksella olisi aikaa rauhoittua. Millekään paastolle kun ei ollut oikein mahdollista ruveta. Samaan aikaan olin myös aloittanut ottamaan ruokasoodaa emäksisöimään happamaa kehoa, ja lisäillyt varovasti emäksisiä ruokia muutenkin ruokavalioon.

Joten nyt olen sitten kk verran testaillut mitä vatsa kestää, pudottanut kalorit alas ja syönyt sen verran mitä vatsa on vetänyt. Paino tuli tehokkaasti alas kilo/vko tahtia, mutta onneksi sen sain jo pysäytettyä kun ruokaa alkoi mennä enemmän.

Ja jo pari viikkoa vatsa on kuin onkin ollut parempi kuin vuosiin!

Toki ruokamäärä ei edelleenkään päätä huimaa, n.2500 kaloriin laskin keskimäärin päivässä pääseväni, joten useimpina päivinä ei edes kulutuksen vertaa ruokaa tule, mutta jos vatsa alkaa kestää, tarkoitus on kuitenkin koko ajan määrää kasvattaa vielä kevääseen asti. Näihin viikkoihin on kuitenkin myös mahtunut niin synttärijuhlia, ravintolaruokailua kuin vahinko-maitokahvejakin, sekä satunnaisesti olen turvautunut myös tuttuun palkkari-settiin treenin jälkeen, mikäli en ole heti päässyt syömään. Ja silti ruoka on pysynyt sisällä, ja vatsa on ollut littana.Itseasiassa en muista aikuisiällä(normaalipainoisena...)omistaneeni yhtä kapoista vyötäröä suhteessa muuhun kroppaan, joten on tässä jotain tapahtunu vuosian aikana! Ilmaa se kerää edelleen, mutta luojan kiitos se ei saa aikaan pallomaha-raskausvatsa-efektiä, vaan vatsapalat(ja vitsit,mulla jopa on nekin!)jopa näkyvät vielä illastakin samallalailla kuin aamulla, sikälimikäli ne nyt tässä painossa ovat näkyäkseen.

Tällä hetkellä syön aamuisin jopa kaurapuuroa,(mikä aiemmin sai aikaan järkyttävän kipukohtauksen koko päiväksi),ja iltapalaksi 100% kaura-tai ruisleipää. Enpä edes muista milloin olisin leipää uskaltanut syödä..Soodaa en edes säännöllisesti enää muista ottaa, ja kasviksiakin on saanu todella varovasti lisäillä, periaatteella kunhan joka aterialla edes jotakin. Kuitua olen kuitenkin lisännyt ihan psyllium-jauheella, ja nyt hommassa näyttää olevan hyvä balanssi. Tosin heti kun maitotuotteita eksyy useammin ruokavalioon, alkaa vatsa ilmoitella varoituksia, joten ilmeisesti tosiaan ne maitotuotteet lopulta olivatkin se suurin paha.

Kunto noin muuten näytti alkuun tosi pieneltä ja ruipelolta, kroppa oli tietenkin tyhjä ja paineeton, joten keljuttihan se, mutta nyt parin viikon ajan hiilari on jopa alkanut mennä oikeaan osoitteeseen, ja vähän muhkumpi kroppa sieltä peilistä takas tuijottaa. Toisaalta nyt on ollu kiva treenatakin, kun jotain lihaksentapaista jopa näkyy kaiken ylimääräsen alta ;)

tärisevin käsin on  hyvä niitä kuntokuvia ottaa...

Kuukausi on muuten ollut tosi raskas, ja oon nukkunut järkyttävän vähän ja huonosti, mikä tietenkin näkyy niin naamassa kuin olossakin.

Treenit on kuitenkin niitä hetkiä, kun ajatuksia voi paeta ja keskittyä vaan liikuttamaan sitä rautaa, joten kovia settejä onkin tullut vedettyä väsymyksestä ja stressistä huolimatta.

Vaikka lisäravinteita oonki nyt välttänyt antaakseni vatsan rauhottua, ihan uteliaisuudesta, ja toki piristämäänkin halusinkin testata uutta laturia, Supermassan uutta prezonea(eikä oo edes maksettu mainos!)

http://www.manninen.info/tuote/tehonlis%C3%A4%C3%A4j%C3%A4-prezone-cherry-cola-525-g/6430047859011/

Ekalla kerralla en paljoa eroa muihin latureihin, tai normi-oloon huomannut, mutta piru vie toisella kerralla alko potkia! Vuorossa oli selkätreeni, ja latsit pamahti kirkuvan punaisiksi ja pumppiin jo ekasta (lämmittely)liikkeestä, ja tosiaan settiä olis voinut jatkaa aina vaan, eli lihakset ei kyllä väsyneet missään vaiheessa, vaikka muuten en kauheeta piristystä huomannutkaan.(no edelleen unta olikin alla luvattoman vähän, joten ihmeitä en odottanutkaan)

Kokeilin vielä jalkatreenissä, ja pumpissahan ne kintut olivat treenin alusta loppuun, mutta silti pystyi vaan jatkaa ja jatkaa ja jatkaa... au.Olisin varmaa jatkanu loppuillan, ellei olis työt painanu päälle :D

oiskoha se ahteri jopa vähän älynny pienentyä..

Nyt odottelen oikeastaan vaan joulukuuta.( kestääkö vatsa suklaata jouluna??)

Sitä että työt jää tauolle( on kunnolla aikaa treenata!)ja uudet työkuviot ensi vuodelle alkas varmistua, ja elämä asettua uomiinsa.

Joulukuussa on paikallaan pieni aikalisä, joten tulemmekin tytsyn kanssa majailemaan mökillä,keskellä kauneinta korpea, useamman viikon, joten Kajaanissa tulee sitten kulutettua salia.

Joten jos joku löytyy reenikaveriksi, ota yhteyttä ;)

Loppuun kevennyksenä niitä "loistavia" "kuntokuvia", syy miksi blogissa ei omia kuvia kovin näy ;)

Kaaoksesta hallintaan!

Hellou, elossa ollaan, ainakin suurinpiirtein!

Meillä on tänään painonhallintaryhmän tapaamisessa aiheena Syömisen hallinta ja tunnesyöminen, sekä puhetta opituista tavoista, joten koetanpa asiaa jo pohtia valmiiksi.

Hallitsenko omaa syömistäni?

Kysypä sama itseltäsi.

Nykyään voin rehellisesti sanoa että joo, hallitsen, minä ruokaa eikä ruoka minua. Valitsen itse mitä suustani kullakin aterialla laitan, niin että ruoka on ravintoaineiltaan tarkoitustaan palvelevaa, mutta kuitenkin maistuvaa ja mieleistä, sekä toki vatsalleni sopivaa. Sitä on riittävästi vastaamaan energiankulutusta, ja tyydyttämään nälän(niin henkisen kuin fyysisen) muttei kuitenkaan liikaa.

Kaikkia ravintoaineita tulee sopivassa suhteessa, jokaisella aterialla viidesti-kuudesti päivässä, tasaisin väliajoin.

Herkkuja syön juhlissa tai  kyläreissuilla(jos tarjottavissa on huomioitu herkkä vatsani...) ja joskus viikonloppuisin kotonakin ihan muuten vaan, JOS niin mieleni tekee, ja jos ei tee, jätän syömättä,oli tilanne mikä tahansa, ja joka paikassa tämä on ymmärretty mukisematta.

Vatsa onneksi alkaa rauhoittumaan pikkuhiljaa, ja olen jopa saanut lisättyä (pelkän riisin lisäksi...)ruokavaliooni kaurapuuroa, sekä 100% kaura-tai ruisLEIPÄÄ!

Eväät kulkee mukana, tai jääkaapin ammottaessa tyhjyyttä, saan sopivat eväät haettua vaikka kaupasta työn lomassa, ja kotona koko poppoo syö samaa, helppoa ja yksinkertaista ruokaa.

JA parasta kaikessa, kaikki tämä tapahtuu automaattisesti, miettimättä ja murehtimatta, päivästä toiseen rullaten, ja tällä hetkellä voin rehellisesti sanoa, etti edes tee mieli syödä mitenkään muuten.

Olen aiemmin tunnistanut hyvinkin itsessäni tunnesyöjän. Kun oli surullinen, otti päähän ja *itutti, teki mieli vain kaivautua sänkyyn suklaalevyn kanssa. Kun oli hauskaa, ja jotain ekstra kivaa tapahtui, oli sitä kiva juhlistaa herkuilla.( Luojan kiitos läheskään aina en kuitenkaan antanut periksi mielihaluille, ja onneksi olen aina liikkunut paljon..!)

Nykyisin tiedän, ja tunnistan, miten ruokavaliosta poikkeaminen ei ainakaan helpota oloa, vaan ennemminkin saa vain aikaan lisäsyyllisyyttä ja surkeutta, ja sokerihan vieläpä tunnetusti laskee mielialaa, kun verensokeri pääsee alun huipennuksen jälkeen romahtamaan kerralla alas, joten halutessaan helpotuksen jatkuvan, tulisi syömisen kierrettäkin jatkaa koko ajan. Ja kaikkihn arvaamme mitä siitä seuraa. Onneksi oon aina ollut kova puhumaan, analysoimaan ja jankkaamaan, vaikka sekin joitain tuntuu ärsyttävän. Mutta ainakin opin jo kymmenen vuotta sitten puhumaan ongelmistani, ja sillä olen ainakin tähän asti selvinnyt, hengissä ja edes suurinpiirtein järjissäni(en sitten tiedä montako läheistäni olen hulluksi tehnyt jaarittelullani...)ja ennen kaikkea, normaalipainoisena.

Suru, viha tai muukaan tunnetila ei myöskään tee minua ruokahaluttomaksi, vaan samaa rutiinia pystyy noudattamaan, oli tilanne mikä vaan.

Joten kysypä itseltäsi, mihin tunteeseen sinä syöt? Nälkään vai johonkin muuhun?

Miten tilanteessa, jossa ruoka on toiminut helpotus- tai ratkaisukeinona, voisi toimia toisin, jos syöminen on ongelma ja vaikuttaa painoosi?

Entäpä jos lähtisi vaikka haukkaamaan happea? Tai uppoutuisi hyvään kirjaan tai leffaan? Tai soittaisi ystävälle, äitille, anopille,kelle vaan? Tai kuten minä, mene sinne salille. Edes sen hetken, kun keskityt liikuttamaan vain sitä rautaa, saat olla ajattelematta mitään muuta, ja treenin jälkeen ei taatusti tee mieli sitä suklaatakaan tunkea sinne suuhun.

Mitä muuta keksitte?

Entäs ne opitut tavat?

Tunnesyöminen on varmasti ihan samoin opittu tapa, kuin mikä tahansa muukin tapa toimia. Ehkä sen on oppinut jo lapsuudessa, ehkä opetellut itse aikuisena, ja pitkälti myös hormonit ja ihmisen luontainen mieltymys sitä ruokkii.

Mutta kuten itsekin jo totesin, siitä on mahdollista oppia poiskin, kun keho saa tarpeeksi terveellistä ja ravitsevaa ruokaa, kaikkea sopivassa suhteessa. Varmasti alkuun joutuu olemaan tiukempi, ottamaan itseään niskasta kiinni, ja läpsimään sormille käden kurotellessa karkkipussia, mutta mielen ja kehon saa kyllä parissa viikossa totutettua uuteenkin tapaan. Tai entä jos vaikka vaihtaisit herkut porkkanaan?Yhtä houkuttavaa?

Pulla kahvin kanssa, olut saunan päälle, mitä näitä nyt, kaikki yleisiä, opittuja tapoja. Alkuun voi helpottaa tosiaan kun korvaakin epäterveellisen vaihtoehdon jollain paremmalla vaihtoehdolla, mutta loppupeleissä paras ehkä on, jos huonosta tavasta oppisi kokonaan pois. Joillain toimii kerrasta poikki-keino, toiset taas tarvitsevat aikaa muutokseen ja pieniä askelia kerrallaan.

Opittuja tapoja on myös työpaikan kahvitarjoilut, ne kokouspullat ja työlounaat, ja jos ne eivät ole sellaista, mitä itse valitsisit lautasellesi, miksi sellaista söisit?

No entäs ne juhlat? Kyläreissut, mummon pitopöydät?

Kenenkään elämä, tai edes dieetti ei todellakaan kaadu, jos joskus erikoistilanteessa herkkuja haluaa syödä. Ihan hyvin juhlissa voi siis herkutella, jos sen kokee tarpeelliseksi, eikä niitä tilanteita ole jatkuvasti, niin että ne vaikuttaisivat painoon.

Mutta voisiko niissäkin tilanteissa miettiä, tekeekö mielesi oikeasti maistaa ja syödä, vai otatko vain kohteliaisuudesta?

Ja entäs jos vaikka maistaisikin, voisiko miettiä mitä tarjottavista tekee eniten mieli, mistä eniten pitäisi, ja ottaa sitä? Kaikkea ei todellakaan ole pakko maistaa, eikä varsinkaan syödä, vaikka meidät siihen hyvin pitkälti ollaankin kasvatettu!

Entä jos valitsisikin jotain omaankin ruokavalioon sopivaa, ja terveellistä syötävää?

Näissä tilanteissa peräänkuulutan aina sitä omaa, tervettä itsekkyyttä. Sinulla on ihan oikeasti itselläsi oikeus päättää mitä suuhusi laitat, ja oikeus olla ottamatta mitään, jollet niin halua!

Erityisruokavalioni ja rajoitteeni on hyvin opettaneet luovimaan juhlatilanteissa ym.,kun ei voi syödä, ei vaan voi. Mitä sitten, jos kuljettaakin omat eväät mukana? No ei kuule yhtään mitään.

Ja itsekäskin osaan olla, jos ei maistu, niin ei maistu, ne mummotkin sen vaan saa hyväksyä.

Tässä tullaan omaan ajattelutapaani ollessani dieetillä. Silloin kun ollaan dieetillä, silloin ei vain syödä muuta kun mitä lapussa lukee.ja thats it, ei selityksiä. Toki oma dieettini on ollut, ja tulee taas olemaan pikkasen tarkempaa, mitä isomman painomäärän tai "pelkästään" oman ilon,ulkonäön(ja terveyden!)vuoksi painoa pudottaessa, silloin kun kyseessä on pitempiaikainen projekti ja elämäntapamuutos, mahtuu mukaan toki niitä erikoistilanteitakin ja "repsahduksia"ilman että homma siihen kaatuu, mutta taas peräänkuulutan omaa tahtoa. Tahdotko onnistua, vai tahdotko antaa periksi niille herkuille(ja sille mummolle tai työkavereille?)

Opittu tapa on myös se suklaapatukka kaupan kassalta, tai lapsen pussista napsitut karkit, tai kilotolkulla sokeria teen tai kahvin kyytipoikana.

Näihin olen oikeastaan aika huono mitään auttamaan, koska tälläisiä tapoja ei rehellisesti itselläni ole. Muita huonoja tapoja löytyy kyllä roppakaupalla, mutta ei ruokaan liittyen. Joten voin ainoastaan neuvoa, että opettele siitä pois! Jos se vaivaa itseäsi, jos se vaikuttaa terveyteesi tai painoosi, miksi toteuttaisit sitä jatkuvasti? Koeta itse, onko helpompi ja sopivampi tapa laittaa  tapa kerrasta poikki, vai vaihdatko pikkuhiljaa terveellisempään, tai esim. vähennätkö sen toteuttamista?

Tässä kohtaa heitänkin palloa teille, mitä TE teette päästäksenne himotuksistanne, niistä pahoista tavoista? Vai onko niitä?

Sana on vapaa!