lauantai 11. huhtikuuta 2015

Life is a rollercoaster.

Huh heijaa, kevyttä viikkoa vietelty.

Tänään ajattelin porista paitsi kuulumisia, myös pohtia vähän kevyen viikon merkitystä noin ylipäätään.

Mutta aloitetaan kuulumisilla.
Niin kuin oikeastaan koko alkuvuoden, myös menneiden viikkojen tunnelmia otsikko kuvaa paremmin kuin hyvin.

Näinhän se menee, on ylämäkiä ja alamäkiä, sateen jälkeen paistaa aina aurinko ja niin edespäin.
Pääsiäisen hölläilin muksun kanssa jo mökillä mummolassa, tosin treenit tuli silloinkin tehtyä.
Ihanan aurinkoisia päiviä, rauhallista öllötystä ilman kiirettä, muksulla monta muuta juoksutettavaa. Kaikkea ei kuitenkaan voi ennakoida ja tällä kertaa kohtalo päätti, että koiramme oli aika päästä vapaaksi ja se otettiin meiltä varoittamatta pois. Koira halvaantui yllättäen kesken leikkien mökin pihaan, ja monta kertaa jälkikäteen olen ollut niin äärettömän kiitollinen, että niin kamala kuin tapahtuma olikin, olimme mökillä,missä apua oli heti saatavilla, enkä yksin kotona koiran kanssa..Koira saatiin myös haudattua sinne missä se onnellisimmillaan aina oli,ja ainakin sain itse olla sen vierellä loppuun asti.
Vaikka fakta on se, että omaa arkeani tämä vain helpottaa, kun lapsen lisäksi ei tarvitse enää isosta koirastakin huolehtia, tai muuttaessa miettiä millaiseen asuntoon koiran pystyisi ottamaan, ei se ikävää poista tai sitä, miten hiljainen talo nykyään on.

niin on pätkän paras ystävä poissa.
Mutta elämä jatkuu, ja mieluummin lopetankin koiran tuskien takia, kuin etten olisi sitä tulevaisuudessa enää pystynyt pitämään, nyt oli selvää että se ainoa vaihtoehto oli.

Pääsiäisen jälkeen pääsin kevyttä viikkoa viettämään, vaikka suoraan sanottuna mieluummin olisin kyllä paukutellu patoutumat kunnolla salilla pois,
Kropasta kuitenkin huomaa, että erittäin tarpeeseen kevennys tuli, vatsa alkoi taas oireilla, kuukausien huonosti nukutut yöt ja raskaat päivät ovat myös vaatineet veronsa, ja itsellä kyllä on huomannut, että jos ei itse malta höllötä, kroppa sen tekee kyllä jokatapauksessa, vaikka sitten sairastumalla jos ei muuten uskota :D
Kevyellä viikolla tein vain kierron kerran läpi, eli ti selän ja hauikset, to rinnan, ojentajat ja olat, ja pe vielä jalat. Hyvällä tuntumalla, mutta niin kevyesti että menivät oikeasti satujumpasta. Myös jumppien suhteen viikko oli kevyt, kun maanantai oli vielä pyhä ja jumpat tauolla, ti vain yksi kunnon hikirääkki ja ke kuntopiiri sekä kehonhuoltoa.

Laiffilla selkä ja jalkajumpat.
Miksi siis pitäisi muistaa aina levätäkin ja pitää oikeasti ne kevyetkin viikot?

Kaikki tietää, että lihas palautuu levossa. Aina eivät kaikki vauriot kuitenkaan ehdi palautua, ennen uutta rasitusta, joten pidempi lepo tulee tarpeeseen.
Vielä tärkeämpää on hermoston palautuminen, hermosto ohjaa lihaksia ja sen palautuminen on tärkeä osa herkistymistä.
Rasittavassa kuormituksessa kropan tila saattaa muuttua rakentavasta kuluttavaksi, kun katobolisten hormonien osuus kropassa nousee, joten myös hormonaalisen järjestelmän palautuminen on tärkeää. Lepojaksot nostavat kasvuhormonin ja testosteronin määrää, ja laskee kortisolitasoja.
Kova harjoittelu myös syö glykogeenivarastoja kropasta, joten myös energiavarastoja on palauteltava.(tästä syystä lepoviikolla olisi hyvä syödä myös ihan normaalisti, vaikka kulutusta ei niin tulisikaan.)
Ja tärkeä seikka on myös psyykkinen palautuminen. Kovassa rasituksessa keskittymiskyky saattaa heiketä, stressin kokeminen kasvaa ja tunnetilat muuttuvat negatiivisimmiksi.
Varsinkin asiakkailla olen huomannut kevyen viikon myös mielen kannalta tärkeäksi. Jos liikunta ei vielä ole niin automaattisista ja välttämättä aina niin mieluista, pysyy motivaatio paljon paremmin yllä, kun tietää että kevennys koittaa aina kolmannen viikon jälkeen. Lisäksi sanon aina, että jos elämässä on kiireinen viikko muuten, voi kevyen viikon aloittaa siihen samaan, jolloin ainakaan ei tarvitse stressata treenien väliin jäämistä, tai potea huonoa omatuntoa liikunnan skippaamisesta.
Ja niinkuin jo sanoin, itse väitän vahvasti että myös vastustuskyky heikkenee rasituksessa, ja kroppa altistuu sitten helpommin sairastumisille, jos tarvittavaa lepoa ei tule ajoissa.

Osa pitää ihan täyslepoa, varsinkin jos tuntuu että kevyet treenit, ne satujumpat, käy psyykeen päälle liikaa, tällöin voi ihan hyvin tulla 4-5 päivää pelkkää lepäilyä.
Itselle sopii kuitenkin paremmin tehdä pari kevyttä pumppailua ja pitää viikon mittainen palauttelujakso, Oma kroppa kerää aina nestettä hulluna kevennyksen aikaan, ja kun kroppa muutenkin on ihan paineeton, on paaaaljon mukavampi kun edes saa hikoilla nesteitä kiertoon.Itse menen myös ihan totaalijumiiin, jos vain lepäilen useamman päivän, parempi kun vähän pysyy liikkeessä niin aukeaa kropan jumitkin. Ja kevyellä viikolla tottakai olisi hyvä panostaa kunnolla venyttelyyn ja muuhun kehonhuoltoon... :D

voihan paineeton pöhö.


No nyt on levätty ja vaan heiluteltu painoja. Hyvin menneen kevyen viikon tunnistaa siitä, että loppuviikosta alkaa jo odottaa seuraavaa viikkoa, ja sitä että pääsee taas painamaan kunnolla töitä.

Olen myös päättäny keskittyä elämään elämääni muuallakin kuin somessa ( :D ) ja tavata kavereita, tutustua uusiin ihmisiin, mennä ja lähteä vielä kun hyvin jaksaa ja ehtii, vaikka tavallaan odotankin jo malttamattomasti että dietti alkaa, ja voi vetäytyä keskittymään siihen. Mihinkään fitnesskuplaan minua ei valitettavasti päästetä edes töiden tai muksun puolesta, ja mukavaa on että arki pysyy ihan normaalina oli dieetillä tai ei, mutta kiva että on oma prokkis, jossa voi keskittyä todellakin tuijottamaan omaan napaansa välillä. (vaikka tuo 3,5 vuotias sitä tahtipuikkoa meillä heiluttaakin <3)
Tällä viikolla oli harvinaista luksusta päästä tiistaina töiden jälkeen valmiiseen pöytään, jonkun muun tekemiä ruokia syömään, ja saada viettää iltaa ihan vaan aikuisessa seurassa. Tulikin siihen malliin valvottua, että keskiviikkona piti kiskasta päiväunet ennen töitä :D
Ensi viikolla tulossa on ainakin  treenitreffit, joten jos vaikka sais jonkun videon tyngänkin vihdoin treeneistä kuvattua, ja seuraavalla viikolla koittaa taas kuntotsekki ja vierailu pohojoseen.
Ja kaverin luo pitää kans päästä Kuopioon, ja leffassa ois kans kiva käydä,ja ja ja...Onneks on kevät ja valoisaa, taas jaksaa :)

-R





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti